Olutfestareiden selviytymisohjeen lueskelu voi äkkiseltään kuulostaa hieman yliampuvalta. On kuitenkin hyvä muistaa muutama perusjuttu ihan jo senkin vuoksi, että saat varmasti kaiken festareista irti.
- Kaikkien festareiden perussääntö: Älä urpoile. Nyt kun tämä kaikkien tietämä perusasia on sisäistetty, voidaan pitää hauskaa porukalla!
- Sukella uuteen. Vaikka se oma suosikkiolut olisikin hanassa ja tiski aivan vieressä, kokeile jotain uutta. Olutfestareiden suola on, että pääsee testaamaan erilaisuuksia pienissä erissä. Ota Oluessa on tarjolla myös esimerkiksi siidereitä ja viinejä. Vaikka kumpikaan tuote ei olisi se suurin suosikki, ole rohkea ja testaa edes yhtä!
- Älä jää nuolemaan näppejäsi. Festareilla saattaa olla tarjolla harvinaisuuksia, joita ei kaupasta löydy tai baarista saa. Usein näitä on myös rajoitettu määrä. Jos mielesi tai reittaus-ohjelmasi kaipaa erikoisuuksia, ole ajoissa.
- Ota rauhassa. Vaikka harvinaisuuksia ja hyviä oluita onkin enemmän kuin Alvarinaukiolla hanhia, älä kiirehdi. Alkoholissa on se jännä ominaisuus, että suurissa määrin se aiheuttaa väsymystä, aistien sekoittumista ja toimintakunnon heikkenemistä. Jos haluat saada illasta kaiken irti, pelaa pitkää peliä. Kellotukset hoidetaan sitten muualla.
- Pidä nesteytys kunnossa. Juo vettä. Sen lisäksi, että se parantaa kestävyyttä, vesi puhdistaa makupalettia ja saat enemmän irti eri oluista, kun et juo niitä täysin putkeen.
- Syö ja napostele. Useat oluet saavat ruuasta esiin uusia elementtejä sekä puolestaan ruuat saavat oluesta oivan parin. Muista syödä ja samalla maistella esimerkiksi mikä olut toimii parhaiten burgerin tai langosin kanssa.
- Juttele panimoille ja kysy suosituksia. Festareilla pääset myös kysymään oluista panimoiden edustajilta. Panimot voivat lisäksi auttaa ”sen oikean” oluen valinnassa.
- Pidä huoli omasta makupaletistasi. Monet oluet voivat vallata suusi pitkäksikin aikaa. Suuta on hyvä huuhtoa joko vedellä tai raikastaa IPAlla tai lagerilla voimakkaan stoutin jälkeen. Festareillahan totta kai pääasia on maistelussa, joten pidä maisteluvälineesi kunnossa.
- Suunnittele, jos haluat. Usean oluen arsenaali voi saada pään pyörälle. Voit helpottaa runsauden paljoudessa selviytymistä tekemällä itsellesi listauksen mitä ainakin haluat juoda. Mutta älä suhtaudu listaasi myöskään turhan orjallisesti, aina on kaikkea uutta ja hauskaa mitä maistella.
Pidä tämä opas mielessä, niin selviydyt festareista kunnialla!